Jatkoa mummola-unille

Taannoin kirjoittelin tekstin, nimeltään vintit ja mökit, jolle tämä kirjoitus on eräänlainen jatko-osa. Kuten silloin jo kirjoitin, tuo äidinpuoleinen mummolani tuntuu vaivaavan minua todella paljon. Se jollakin tavalla kammottaa minua, mutta samalla myös kiehtoo valtavasti. Sääli, että tuo rakennus on nykyään uuden omistajan hallussa, joten en voi palata kyseiseen paikkaan enää tutkimaan paikkoja.

Aloitan nyt kertomalla ensiksi vaariini, eli äitini isään liittyvistä unista. Olin silloin seitsemäsluokkalainen, kun vaarini nukkui pois. Vaari oli ollut sairaana jo hetken aikaa, joten kuolema oli odotettavissa, mutta koska siihen mennessä minulta ei ollut vielä yksikään läheinen ihminen kuollut, se oli erityisen kova paikka minulle. Olin pikkutytöstä asti pelännyt suunnattomasti läheisteni, toisin sanottuna, lapsen silmin isovanhempien kuolemaa. Mielessäkään ei tuolloin käynyt, että joku muu voisi kuolla ennen isovanhempia.  Minut kasvatettiin lapsena siihen turvaan, että kun kuolema koittaa, noustaan taivaaseen, eikä kaikki lopu siihen. Sitten kuitenkin se päivä tuli ja kaikki tuntui niin lopulliselta.

Heti seuraavana yönä näin unta, että olin autokolarissa lähellä lapsuudenkotiani, jossa silloin asuin, ja vaarini pelasti siinä unessa minut autosta pois ja sanoi olevansa aina lähelläni. Tosi kliseinen uni, tiedän, mutta se oli todella lohdullinen minulle silloin. Vaari tuli vielä moikkaamaan. Se helpotti sitä lopullisuuden tunnetta todella paljon ja antoi todisteen minulle siitä, ettei kaikki pääty kuolemaan. Tämä oli tärkeää myös tulevaisuuteni kannalta, sillä vaarini jälkeen menetin useamman läheiseni suhteellisen lyhyessä ajassa, ja sain näissäkin tilanteissa lohtua siitä, kun vaalin tuota ajatusta, että kaikki ei pääty kuolemaan. 

Meillä oli lapsuudenkodissani useampia makuuhuoneita, ja silloin tällöin saatoin mennä meidän työhuoneeseemme sohvalle nukkumaan, sillä nukkuminen on ollut minulle koko ikäni ongelmallista, ja aina tuollaiset pienet vaihtelut ovat helpottaneet nukahtamisongelmia. Vaarin kuoleman jälkeen huomasin, että aina nukkuessani tuossa työhuoneessa, näin unta vaarista. Ne eivät olleet painajaisia, mutta ahdistuin niistä kuitenkin jollakin tavalla siksi, että ne olivat toistuvia. Lopulta sitten lakkasin nukkumasta siinä huoneessa.

Näiden tapahtumien jälkeen koitti se tietty mummolareissu, josta kirjoitin tuolla aiemmin linkkaamassani kirjoituksessa. Eli seurasi se pitkä ajanjakso, jolloin näin näitä mökkiunia. Niiden tauottua ja nyt uudelleen alettua, olen huomannut näkeväni myös muunlaisia unia tuolta äidinpuoleisesta mummolasta, ei pelkästään niitä unia missä vintillä väijyy jokin näkymätön ja paha asia. 

Olen useamman kerran nähnyt unta tuon talon kellarista, joka ei ollut mikään rakennettu kellari, vaan talon perustuksissa sijainnut tyhjä tila, johon pääsi ulkokautta. Siellä säilytettiin kaikkea ylimääräistä romua, vanhoja lautoja sun muuta. Näissä kellariunissa ei ole ollut mitään pelottavaa, vaan pikemminkin olen innokkaasti yrittänyt saada jotakin asiaa selville. Parissa unessa löysin kellarista vanhoja sanomalehtiä ja toisella kerralla, lehtien lisäksi löysin myös punasavisen ruukun. 

Muistan nähneeni näissä unissa vuosilukuja sanomalehdissä, ja jotakin kirjoitusta ruukussa, mutta en vain kuollaksenikaan muista mitä ne luvut ja tekstit olivat. Voi että minua suututtaa, kun en silloin heti herätessäni kirjoittanut niitä mihinkään ylös. Toisessa näistä sanomalehtiunista näin myös oman äitini lapsena, en tosin ole ihan varma, kuinka realistinen kuva se oli äidistäni, mutta sellaisena  pienenä tyttönä minä hänet unessa näin. 

Monesti olen myös näissä mummolaunissani etsinyt joitakin kadonneita tavaroita pihamaalla sijainneesta liiteri-ladosta, tai vintiltä, mutta tällöin ei ole ollut kyse painajaisista. Se näkymätön ja pelottava asia ei ole ollut näissä unissa mukana.

Nyt viimeisin uni, minkä muistan erityisen selvästi, oli sellainen, jossa kiipesin vintin rappusia pitkin ylös niin, että pääni ylsi juuri ja juuri vintin lattian tasolle, Huomasin valkoisia, isoja kirjekuoria vintin lattialla, ja näin, että niihin oli kirjoitettu minun nimeni, koko nimeni, toista etunimeäni myöten. Siinä unessa tiesin, että talo kuului jo uusille omistajille, ja pohdinkin, että saanko avata nuo kuoret, koska talo on heidän, mutta minun nimeni niissä oli. En ole varma sainko avattua kuoria, vai en, sillä en muista niiden sisältöä laisinkaan, mutta vuosiluku 1914 jäi minulle tästä unesta mieleen. En tiedä löysinkö tuon luvun kirjekuoresta, vai mistä se uneeni ilmestyi, mutta vain se jäi mieleen. Ja voitteko taas uskoa, kuinka minua harmittaa, etten saanut niitä kirjekuoria auki, tai ainakaan muista niiden sisältöä. Tuntuu siltä, kuin olisin melkein saanut mieltäni kiusanneista asioista selkoa, mutta vastaukset ikään kuin vietiin kädestä. 

Tuntuu, että nämä unet menevät jotenkin koko ajan selkeämmiksi, ja tuntuu, että olen koko ajan askeleen lähempänä "suurien salaisuuksien paljastumista". Okei, tuo kuulosti jo liioitellulta, mutta mieltäni kaihertaa tämä suuresti. Enkä voi edes kysyä keneltäkään enää näistä asioista. Mummuni ja vaarini ovat kuolleet, samaten äitini, joten vastauksia on turha etsiä heidän suunnastaan enään. 

Vastauksien saamista voisi tietenkin jo helpottaa sekin, että tietäisin asian, johon haluan vastauksia. Kuulostaa todella epämääräiseltä, mutta tästä äitini puoleisesta mummolasta, joka ei ole enään edes sukumme hallussa, on vain muodostunut jokin todella outo asia pääni sisällä. Kerta kaikkiaan häiritsevää! Tarkempia unia odotellessa...

Vintit ja mökit

Kuten aiemmikin jo olen tuonut julki, unet ovat yksi kiinnostuksenkohteistani. Minua on useamman vuoden ajan vainonnut yhdellä tietyllä kaavalla toistuva uni. Miljöö saattaa vaihdella, mutta pääpiirteittäin uni on aina samanlainen: Olen itsekseni jossakin mökissä, ja useasti olen saattanut olla vielä nimenomaan mökin vintillä. Mökki on yleensä jossakin syrjäisemmässä paikassa, ja vaikka en näe ympärilläni muita, aistin jonkin ikävän asian läsnäolon jolta yritän piiloutua, tai päästä karkuun. 

Alkujaan uneni sijoittuivat aina toiseen mummolaani. Kun olin noin 14- vuotias, nämä unet alkoivat, ja jatkuivat usean vuoden ajan. Välillä saattoi olla kuukausi välissä, että mökkiunta ei näkynyt, mutta sitten välillä niitä saattoi tulla jopa parikin kertaa viikossa. Aina yhtä ahdistavana. Tämän jälkeen oli muutaman vuoden tauko, mökkiunet loppuivat kuin seinään, ja nyt niitä on taas viimeisen vuoden aikana ruvennut tippumaan esiin alitajunnastani. 

Tiedän miksi nämä unet alkoivat, mutta en ymmärrä sitä, että miksi niistä tuli toistuvia. Ainahan sitä sanotaan, että unissa nähty talo kertoo omasta kehosta, ja vintin kerrotaan kuvaavan nimenomaan omaa päätä ja ajatuksia, mutta jotenkin en tässä tapauksessa jaksa tähän teoriaan uskoa. Näissä unissa on jotain ihan omaansa.

 Varoituksena tähän väliin haluan sanoa, että jos olet kovin herkkä ja mielikuvituksesi saattaa lähteä laukkaamaan valtoimenaan liian helposti, suosittelen ettet lue aivan loppuun asti tätä tekstiä.

Mutta, kuten jo totesinkin, tiedän mistä nämä unet ovat saaneet alkunsa. Eräänä kesänä, ollessani teini-ikäinen olin  itseäni pari vuotta vanhemman serkkuni kanssa mummolassamme. Vaarimme oli silloin jo siirtynyt autuaammille nurmille (Voi veljet, tästä muistuikin mieleeni unia juurikin vaariin liittyen), mutta mummumme oli silloin vielä hengissä.  Mummolamme oli 1900- luvun alussa rakennettu pieni omakotitalo, josta huomasi jo sen iäkkyyden. Rakennuksen parhaimmat päivät olivat takana päin, mutta asuttava talo se silti oli vielä silloin. 

Tässä kohtaa lienee syytä mainita, että minulla on ollut kaksi maalla sijaitsevaa mummolaa, jotka koin eri tavoin jo pienenä lapsena, niissä asuviin henkilöihin liittymättä. Isänpuoleinen mummola tuntui aina todella värikkäältä ja hyvältä paikalta, mutta sitten äidinpuoleinen mummola, jota nämä uneni koskevat, tuntui jo lapsena minusta harmaalta, ja jollakin tavalla pelottavalta. Nimenomaan sisällä talossa. Ulkona, varsinkin kesällä, tuo kyseinen paikka oli paratiisi. 

Jo pelkästään tähän mennessä kirjoittamani asiat voisivat olla unieni syynä, mutta näin ei kuitenkaan ole. Tiedän, että ne unet saivat alkunsa siitä yhdestä kerrasta, jolloin olimme siellä serkkuni kanssa. Olimme puuhailleet kaikenlaista koko päivän, ja illalla asetuimme tuvan pirttipöydän ääreen pelailemaan korttia mummumme kanssa, mikä meillä usein oli tapana. Juttelimme niitä näitä, ja lopulta päädyimme keskustelemaan talon historiasta. Talo oli vaarini kasvatti-isän ja tämän vaimon rakentama, ja vaarini vietti lapsuutensa kyseisessä talossa. Tarinoita näistä ihmisistä ja heidän luonteistaan olin kuullut, mutta niihin en ota kantaa, koska en itse heitä koskaan ehtinyt tavata. Joka tapauksessa, siinä pirttipöydän ääressä istuessa, keskikesäniltana, mummumme kertoi meille, että vaarini kasvatti-äiti oli päättänyt aikanaan elämänsä oman käden kautta. Siitä tottakai kiinnostuimme ja utelimme lisää aiheesta. Mummu ei selvästikään olisi ihan kaikkea halunnut kertoa meille, mutta me vain utelimme. 

Lopulta mummu katsoi meitä hetken oudosti ja nosti katseensa ylöspäin, ja silloin minulla heräsi epäilys, joka vahvistui heti, kun mummu sai sanottua asiansa loppuun. Tämä kasvatti-äiti oli hirttänyt itsensä siinä talossa, tarkemmin sanottuna sen vintissä. Jo tämä tieto riitti hämmentämään mielikuvitustamme, mutta parastahan asiassa oli se, että jouduimme nukkumaan seuraavan yön tuossa samaisessa vintissä. Se oli kyllä yksi piinaavimmista öistä, joita olen koskaan kokenut. En käytännössä nukkunut laisinkaan, vaan tuijotin kauhusta jäykkänä seinää, uskaltamatta vaihtaa edes asentoa. Kaikki äänet mitä vanhasta talosta kantautui säikyttelivät minua pitkin yötä. 

Ja niin, siitä yöstä alkoi loputtomat painajaiset aiheesta. Kyllä kannatti taas olla utelias. Heti silloin tajusin, että tämä surullinen tapahtuma oli todennäköisesti ollut syynä sille, miksi olin kokenut jo lapsena oloni epämiellyttäväksi tuossa talossa. Tottakai itsemurha, kuten kaikki muutkin kuolemat, jättävät jonkinlaisen energiajäljen, ja ilmeisesti sen olin sitten herkkänä tyttönä aistinut. 

Tämän takia mökki- ja vinttiunet alkoivat siis tästä paikasta. Aluksi olin unissani tuolla samaisessa vintissä ja pelkäsin sitä jotakin näkymätöntä pahaa, joka jollakin tavalla tuntui liittyvän nimenomaisesti tuohon kasvatti-äitiin, jota koskaan en edes tuntenut. Sitten unet rupesivat muttumaan niin, että saatoin joskus olla ihan vain kyseisen talon eteisessä, ja katselin ikkunasta hämärälle pihamaalle, samalla peläten sieltä tulevan sen saman näkymättömän pahan. Usein tappelin unissa vielä ulko-oven kanssa, ja yritin saada sitä lukittua kauheassa paniikissa. Valveillahan tuo ovenlukitsemispaniikki tuntuu tyhmältä, sillä jos oikeasti jokin näkymätön paha yrittäisi jollakin tavalla hyökätä, sitä ei paljoa lukot estelisi. 

Pikkuhiljaa unet laajenivat muihin mökkeihin, entuudestaan itselle tuntemattomiin ja aina sama juttu. Pelkäsin jotakin näkymätöntä pahaa joka oli lähelläni. Pari kertaa unissa vilahteli myös tämä isänpuoleinen mummolani vintteineen. Näinä mökkiuniöinä monesti saatoin herätä keskellä yötä aivan kauhusta kankeana, ja sitten lopulta kun sain nukahdettua uudestaan, uni jatkui. 

Jossakin vaiheessa ne onneksi rupesivat laimenemaan, niiden vaikutus ei ollut enää niin vahva mitä alussa. Sitten vain yhtäkkiä ne loppuivat kokonaan. En ole varma olenko pääni sisällä muodostanut tämän muistikuvan, vai oliko ajankohta oikeasti se, mutta unet tuntuivat loppuvan siihen, kun mummuni nukkui pois vuonna 2011. Nyt ne ovat kuitenkin taas alkaneet. Onneksi eivät kuitenkaan laisinkaan niin kamalina, kuin mitä silloin aikanaan. 

En tiedä liittyykö näihin mökkiuniin jokin selvittämätön asia, joka hiertää mieltäni, tai voisivatko ne esimerkiksi olla viestejä minulle jostakin. Joka tapauksessa, tämä on taas sellainen asia, joka ärsyttää minua suunnattomasti siksi, että se kuuluu en ymmärrä- sarjaan. Vaikka tämä asia on siinä rajamailla, että kuuluuko tämä niihin universumin omiin mystisyyksiin, mitä minun ei kuulukkaan tajuta, on tämä samalla kuitenkin jollakin tavalla todella henkilökohtainen asia, minkä vuoksi koen, että kuuluisi ymmärtää.

Joku tietenkin ajattelee, että lietson itselleni näitä unia pähkäilemällä niitä niin paljon, mikä voi osittain olla ihan tottakin, mutta en ymmärrä silti, että miksi ne alkoivat uudestaan, koska en ollut vuosiin niille sen kummemmin ajatuksiani uhrannut. 

Tähän äidinpuolen mummolaan liittyy minulla myös muunlaisia unia, mutta niistä taidan kirjoittaa aivan oman juttunsa, muunmuassa niistä vaariini liittyvistä unista. Jokin vain tuossa äitini kotipaikassa vaivaa minua.

Ps. Ja kyllä, tuo kuva on otettu juurikin tämän kyseisen vintin ikkunasta. 

Mindfulnessia ja rentoutumista

Olin ystäväni kanssa Tuija Orelman Mindfulness- ja rentoutusillassa. Eikä tämänkaltainen rauhoittautumishetki olisi voinut parempaan väliin tulla. Tämä viikko on työpaikallani vuoden kiireisin, ja sen huomaa kyllä niin fyysisenä, kuin henkisenäkin väsymyksenä. Työni luonne on sellainen, että kiirettä pitää normaalistikin, joten tämä viikko on suoraan sanottuna aivan hullu. Tämä rentoutushetki oli pelastus keskelle tätä mieletöntä viikkoa. 

Se, mikä tästä tekee mielenkiintoista on se, etten alkujani ollut suunnitellut meneväni kyseiseen iltaan. Tai olin kai siinä määrin haaveillut, että olin jossakin vaiheessa klikannut Facebookissa olevani kiinnostunut tapahtumasta. Niinpä sitten Facebookkini hätyytteli minua alkuviikosta, että tapahtuma johon osallistun, olisi myöhemmin tällä viikolla. 

Ensimmäiseksi olin vain, että mitä ihmettä, enhän minä tietääkseni ole mihinkään luvannut osallistua ja avasin hämmästellen tapahtuman. En edes muistanut, enkä muista edelleenkään klikanneeni itseäni tapahtuman sivulle, mutta niin vain olin onneksi tehnyt, sillä innostuin nyt asiasta niin paljon, että ehdotin osallistumista ystävälleni. Olen tavattoman huono lähtemään mihinkään yksin. Tarvitsen aina jonkun kanssani kokeilemaan uusia asioita. Ei sillä, että voisin todellakaan itseäni ujoksi ja araksi sanoa, mutta jokin kynnys yksin menemisiin minulla on.

Saimme pienien vaikeuksien jälkeen itsemme ilmoitettua iltaan ja niimpä pääsimme sitten lopulta rentoutumaan, yhdessä muutamien muiden henkilöiden kanssa.

Rentoutussessiossa saimme kokeilla ohjatusti useampia eri rentoutumistapoja, joista yhteen liittyi tapaaminen 10 vuotta vanhemman minän kanssa. Tähän ei käytännössä liittynyt mitään yliluonnollista, mutta tottakai omassa mielessäni se kääntyi sellaiseksi "kurkistus tulevaisuuteen" asiaksi.

Vaikka ohjaaja kuvailikin, että 10 vuotta vanhempi minä ilmestyy hyvinvoivana eteeni, näin silti vanhemman minäni väsyneenä ja ei niin hyvinvoivana. Ensimmäisenä tuli mieleen, että todella kiva, tulenkohan sairastumaan vakavasti, eikä tätä tunnetta poistanut se seikka, että huomasin olevani sairaalatamineissa. Vaaleanvihreässä asussa ja vaaleanpunainen aamutakki päällä. Sitten kuitenkin vanhempi minäni kaivoi jostakin vaatteidensa alta poikavauvan, ja tajusin, että minähän olin juuri synnyttänyt, ja sen vuoksi olin niin nuutunut. 

Emme ole mieheni kanssa viel siinä elämänvaiheessa, että lapset olisivat ajankohtaisia, mutta kummallakin on se näkemys, että muutaman vuoden päästä sellainen olisi mahdollista. Eihän sekään toki ole varmaa, siunaantuuko lapsia siltikään, mutta tämänlaisia ajatuksia meillä on. Eli, toisin sanottuna, tämä lapsiasia ei ole pyörinyt mielessä.

Joka tapauksessa, kotiin päästyäni avasin jälleen Facebookin, ja huomasin sukulaiseni laittaneen viestiä, että hän oli nähnyt edellisenä yönä unta, jossa olin ollut suuren raskausmahani kanssa. Kyllähän tuo vähän hämmensi, että miten taas osuikin yhtäkkiä tämänkaltaiset tapahtumat samalle päivälle. Jotakin minulle varmaan haluttiin viestittää tuolta jostakin, mutta ihan täysin asia ei vielä ole päässäni auennut.

Toki itselläni tuli mieleen, josko sukulaiseni uni liittyisi tähän siirtymävaiheeseen, jossa tällä hetkellä elän. Ajatukset ja ideat ovat kypsyneet mielessäni, ja olen ehkä kohtapuoliin valmis "synnyttämään" ne asiat todeksi. Tämänlainen ajatus minulle tästä sukulaiseni unesta tuli. Unissa on aina minun silmissäni jonkinlaista symboliikkaa, joko enteitä tulevasta, tai sitten viestejä alitajunnasta, joka tuntee mielemme ja vointimme paremmin, kuin mitä tietoinen minämme.

Joka tapauksessa, mielenkiintoinen yhteensattuma näiden asioiden tiimoilta. Siltikään minkäänlainen "vauvakuume" ei minuun tästä iskenyt, ehkä ennemmin vahvistui ajatus siitä, että lapset ovat myöhemmin sitten ajankohtainen asia.

Nyt näiden pienien juttujen jälkeen tulin taas todella iloiseksi siitä, että ryhdyin pitämään tätä blogia! Nyt kun tapahtui jotakin normaalista tajunnanvirrasta ja arjesta erottuvaa, oli todella kiva tulla kirjoittamaan tänne asiasta, ainakin itselle muistiin, jotta voi sitten joskus myöhemmin katsella, että tuollaistako silloin tapahtuikin.

Intensiiviset energiat

Tätä kirjoittaessani en oikein tahdo pysyä nahoissani. Koin jälleen jonkinlaisen valaistumisen hetken. Kun mietin parin viimeisen viikon tapahtumia, huomaan, että omissa energioissani on tapahtunut jotain todella positiivista ja saan paljon asioita aikaiseksi, jotka pitkään ovat muuten jumittaneet paikallaan.

Yksi näistä tapahtumista oli tuo tulevaisuuden työsuunnitelmiin liittyvä asia, josta hiljan kirjoitinkin.

Sen lisäksi yksi pitkäaikainen luovaprojektini sai taas isomman vaihteen silmäänsä, jonkin aikaa kestäneen vaisumman vaiheen jälkeen. Ehkä tosiaankin saan sen vielä valmiiksi! En halua valottaa tuota projektia sen tarkemmin vielä, mutta toivon hartaasti, että pystyn kertomaan siitä täällä vielä myöhemmin.

Samaten sain rakkaan harrastuksenikin parissa edistystä aikaiseksi: Entisöin aitoja ja alkuperäisiä G1 My Little Ponyja, ja sain yhden vaativan tapauksen korjailtua todella onnistuneesti. Aikaa tämä poni kyllä vei paljon, mutta sain kuin sainkin sen lopulta valmiiksi! Nyt on todella hyvä mieli!

Kaiken huipuksi sain aloitettua tämän blogin pidon, josta olen pitkään haaveillut. En pysty käsittämään edes, miten paljon olen saanut asioita etenemään, sellaisiakin joita olen suunnitellut jo iäisyyden! Ihana tunne.

Näiden asioiden etenemisen lisäksi minulle on tullut todella vahvoja etiäisiä tänä aikana.

Yhden niistä kerroinkin jo täällä, Tarve ymmärtää- postauksessani, mistä kaikki oikeastaan tuntui alkaneenkin. Olisikohan asia, jonka tuossa postauksessa tajusin, voinut vapauttaa jotakin positiivista energiaa ja laittaa asiat rytinällä eteenpäin? Vai antoiko tämä blogin perustaminen uutta puhtia asioille?

Sen lisäksi näin veljestäni ja miehestäni unta,  ja seuraavana päivänä he lähtivät extempore yhdessä hoitamaan asioita. Eikä se ole aivan tavanomaista. Tästä unesta inhottavan teki se, että heillä molemmilla oli yllään surupuvut. Niiden merkitys ei ainakaan vielä ole auennut minulle.

Lisäksi eräässä kahvipöytäkeskustelussa tuli puhetta tietystä henkilöstä, ja heti siitä seuraavaksi kun menimme mieheni kanssa kauppaan, tapasimme tämän henkilön. Ja tämä henkilö ei normaalisti käy tässä kaupassa. Hän oli poikkeuksellisesti vain sattunut olemaan muuten täällä päin asioilla.

Tämän jälkeen näin vielä unta mieheni sukulaisesta, jota en juuri edes tunne. Seuraavan aamuna mieheni sai viestin, joka liittyi tähän ihmiseen. Pieniä ja harmittomia etiäisiä, mutta todella kiehtovaa huomata, miten niitäkin sattuu tulemaan juuri tähän väliin näin paljon! Saan suhteellisen usein etiäisiä, mutta koskaan aiemmin niitä ei ole ilmennyt tähän malliin. Olen aivan innoissani.

Toivottavasti saan pidettyä yllä mahdollisimman pitkään tämän tilan missä olen nyt, tämä on harvinaista herkkua! Tämä kaikki vain vahvistaa sitä, että olen menossa oikeaan suuntaan. Minulle tehtiin taannoin koko pöydän luenta Lenormandin korteilla, ja nyt tapahtuvat asiat tukevat täysin näiden korttien välittämää viestiä. Pakko todeta vain, että hyvällä tavalla pelottavan huikeaa!

Omaa alaa etsimässä

Peruskoulusta valmistuttuani aloitin ammattikoulun ja sitä myötä suuntasin ravintola-alalle. Opiskelu ja pänttääminen eivät ole minua koskaan erityisemmin inspiroineet, joten lukio oli automaattisesti poissuljettu vaihtoehto. Ala valikoitui niinkin järkevistä syistä, että kyseisessä koulussa pääsisi ainakin syömään hyviä ruokia, ja kyseisen alan opetusta järjestettiin kotikunnassani. Lähimpään kaupunkiin, jossa olisi ollut saman alan opetusta, ei olisi ollut myöskään pitkä matka, mutta koska oman kunnan alueella oli helpompi pysyä, niin aloitinkin seuraavana syksynä oman kunnan ammattikolussa opintoni.

Heti ensimmäisen vuoden aikana ymmärsin, että tällä alalla en haluaisi työskennellä.

En kuitenkaan halunnut keskeyttää kouluani, koska luonteeseeni ei kuulu periksi antaminen, niin hyvässä, kuin huonossakin mielessä. Nyt haluan kuitenkint terottaa, etten kuitenkaan kadu opiskeluani tälle alalla. Se aika oli yhtä elämäni hauskointa aikaa, ja olisin monta mahtavaa muistoa köyhempi, jos en olisi kouluani suorittanut.

Nyt 6 vuotta valmistumiseni jälkeen, ihmettelen edelleen mitä haluaisin tehdä työkseni. Näihin kuuteen vuoteen on sisältynyt muutaman vuoden ajan oman alan töitä, omaa alaa sivuavia töitä, kokonaan eri alan töitä sekä erilaisia kursseja, joilla olen päässyt työharjoitteluiden kautta kokeilemaan pariakin erilaista alaa. Mutta ei. Omaa juttua vain ei ole löytynyt. Tälläkin hetkellä olen koulutustani vastaavissa töissä.

Nyt olen kuitenkin ajautunut siihen tilanteesen, että työterveyslääkärini puuttui peliin, erinäisten syiden vuoksi, ja antoi lausunnon, että ala ei ole minulle soveltuva, ja tiedossa olisi uuden alan opiskelu.

Tiedän sen, etten ole voinut hyvin näinä vuosina, kun olen ihmetellyt "tarkoitustani" tässä yhteiskunnassa, ja tehnyt vain jotakin, koska niin kuuluu tehdä. Nyt on helpottavaa tietää, että muutos tulee tapahtumaan, koska nyt sen on vain tapahduttava. On oikea aika.

Ehkä yksi syy siihen, etten tunne löytäväni omaa paikkaani, on siinä, että mitä ilmeisimminkin olen Indigo-ihminen, sekä ainakin jossakin määrin testien mukaan myös HSP, vaikka en ihan sillä stereotyyppisellä todella herkällä tavalla sellainen koe olevanikaan, mutta yhteneväisyyksiä kyllä löytyy paljonkin. Näistäkin toisella kertaa tuonnempana.

Hain tämän vuoden alussa erääseen ammattikouluun, mutta en saanut kutsua edes haastatteluihin, mikä tuntui kyllä pahalta iskulta kasvoihin. Olin silloin varma, että se olisi se oikea väylä unelmiin.

Koska aina luotan asioiden tapahtuvan niiden tarkoitetulla tavalla, päättelin, että ala ei ollut minua varten, tai sitten ajankohta oli väärä. Joka tapauksessa hautasin asian täysin.

Mutta mitä nyt sitten seuraavaksi?

Voi kun tietäisinkin varmaksi, mikä olisi itselle paras vaihtoehto. Olen käynyt tämän tyyppisiin asioihin erikoistuneen henkilön kanssa taustojani ja kiinnostuksen kohteitani läpi, ja nyt minulla on noussut kaksi alaa ylitse muiden esiin. Näin innostunut en ole ikinä ollutkaan mistään aloista.

Toisesta en ollut koskaan aiemmin kuullutkaan, ja toisesta minulla oli ollut erilainen käsitys. Voisin sanoa, että olen jo aika varma, että tulevaisuuteni tulee löytymään toisen näistä parissa. Ideaali tilannehan olisi, että voisin yhdistää nämä molemmat alat. Se ei kuitenkaan ole käytännössä mahdollista, ainakaan niin, että opiskelisin tältä istumalta ne molemmat. Eikä näitä kahta alaa oikein voisi soveltaa edes yhteen. Ongelmallista.

 Kun tuota näihin asioihin perehtynyttä henkilöä tulin tapaamasta, mieheni vei minut töihini, jonka jälkeen hän lähti takaisin kotiamme kohti. Sain häneltä myöhemmin viestin, että hän oli matkalla nähnyt sattumalta vanhan automme, jonka vaihdoimme n. 1,5 vuotta sitten nykyiseemme. Syy, miksi tämä oli merkittävää tämän asian kannalta on se, että vanhan automme rekisterinumerot olivat 222. Enkeliluku siis. Se vahvisti tunteeni siitä, että nyt hamuilen edes oikeaan suuntaan.

 Normaalisti fyysisesti ja henkisesti rankka työpäiväni sujui kuin tanssien, olo oli todella keveä. Sain myös vahvistuksen sillekkin asialle, että siihen oli hyvä syy, miksen päässyt alkuvuodesta hakemaani kouluun. Parempaa oli tulossa.

Olo on edelleenkin vallan mainio näiden kahden alan suhteen, nyt vain pitäisi tehdä jonkinlaista päätöstä niiden väliltä. Onneksi minulla on aikaa vielä asiaa pohtia, ja pelkästään jo se, että asia on jollakin tavalla edistynyt, tekee niin paljon helpomman olon.

Tarve ymmärtää

Olen sellainen ihminen, joka haluaa 

ymmärtää aina kaiken syvemmin, kuin mitä pinnalta vaikuttaa. Siinäkin kohtaa olen aurinkomerkilleni, Skorpionille äärimmäisen uskollinen. Ärsyynnyn suunnattomasti, jos vastaani tulee jokin asia mitä en ymmärrä. Ja tällä ymmärtämisen tarpeella tarkoitan asioita, joita meidän on tarkoitettu tässä elämässä käsittelevän, en niinkään niitä universumin mystisyyksiä, sillä olen sinut sen tosiasian kanssa, että maailmankaikkeudessamme on niin paljon sellaista, jota me emme tällä tasolla pysty käsittämään. Sellaista mitä yleensä kutsutaan siksi yliluonnolliseksi.

Joka tapauksessa, palatakseni kirjoituksen alkuperäiseen aiheeseen, ymmärtämisen tarpeeseen, annan tässä nyt hyvin karrikoidun esimerkin, joka ei varsinaisesti kerro minusta, koska esimerkin mukaiset asiat eivät aiheuta minussa sitä ymmärtämisen tarvetta, ainakaan yleensä. Esimerkin kautta teidän on kuitenkin ehkä helpompi ymmärtää mitä tarkoitan:

- Kerrot meneväsi kauppaan, tästä seuraa ajatustentulva: Miksi kauppaan? Mitä tarvitset sieltä? Mitä teet sillä mitä tarvitset? Miksi teet sillä sitä mihin tarvitset sitä? -

 Saitteko ajatuksesta kiinni? Siinä missä joku olisi vain ollut, että okei, kaveri menee kauppaan, niin minä olisin alkanut pohtimaan asian syvempää merkitystä, vaikkakin, kuten sanoin, tämänlainen arkipäiväinen asia ei yleensä herätä minussa tätä ymmärtämisentarvetta.

Mikä sitten herättää? Siihen ei ole mitään yksiselitteistä asiaa, jonakin päivänä jokin asia voi alkaa kiinnostamaan suunnattomasti, mutta jos sama asia olisi tapahtunut vaikka eilen, se ei välttämättä olisi aiheuttanut samaa reaktiota.

Se miksi tämä asia on nyt mielessäni, tätä kirjoittaessa on se, että minulle hyvin läheinen ihminen on käyttäytynyt viime aikoina oudolla tavalla. En pysty ymmärtämään sitä, koska kyseessä ei ole (ainakaan minun käsittääkseni) mikään meidän kahdenvälinen riitatilanne, sillä tämän henkilön käytös on muuttunut myös muitakin kohtaan. Olen kuitenkin pähkäillyt, onko kyseessä nyt kuitenkin jotakin omaa ylitulkintaani, että mitäpä jos kuitenkin vai kuvittelen?

Tänään asia jollakin tavalla nousi erityisen pinnalle, koska näin viime yönä tästä ihmisestä unta, enkä näe hänestä unia "normaalisti". Päivällä sainkin yllättäen häneltä viestin, jossa hän kysyi olenko iltapäivästä kotosalla, jos hän tulisi piipahtamaan. Aikamoinen yhteensattuma, eikö vain? Tämä yhteensattuma sai minut tarkastelemaan tilannetta taas mielessäni, ja siinä kohtaa kun sitten tapasimme, sain viimeistään vakuutuksen itselleni siitä, että jotakin on erilailla, hänen käytöksensä ja puheensa olivat siinä piste i:n päälle.

Nyt päivän mittaan olen huomannut olevani todella ärtynyt asian suhteen, ja helposti tulee kohdistettua se ärtymys kyseiseen ihmiseen, että mitä sekin nyt sillä tavalla käyttäytyy, aikuinen ihminen. Kun purnasin asiaa miehelleni, koin jonkinlaisen valaistumisen hetken, kun tajusin, että enhän minä tosiaan ole vihainen tälle ihmiselle, vaan minua ärsyttää ja turhauttaa se, että en ymmärrä mistä tämä käytös johtuu.

Oli jollakin tavalla todella helpottavaa tajuta tämä asia, niin itsestään selvältä kuin se monelle saattaa kuulostaakin. Olen monesti löytänyt itseni vastaavasta ärtymyksenkehästä, koska en ole ymmärtänyt mistä asiat johtuvat. Nyt kun tajusin asian, ärtymys kyseistä henkilöä kohtaan katosi,  koska nyt ymmärrän mistä se tunne johtui. Eihän se tietenkään sitä tosiasiaa muuta, että tämän ihmisen suhteen jotakin on tapahtunut, mutta oma olo helpottui, kun ei tarvitse kantaa sitä negatiivista tunnetta ymmärtämättömyydestä.

Vastaava asia on monesti tapahtunut esimerkiksi aviopuolisoni kanssa riidellessä. Kyllä, olen todellakinvSkorpioni, viha ja rakkaus leimahtavat yhtä nopeasti. En siis todellakaan ole helpoimmasta päästä oleva vaimo, mutta jotenkin haluaisin elätellä toivoa, että tämä oivallukseni auttaisi silloinkin, kun riitatilanne on päällä, tai mikä parasta, auttaisi ennalta ehkäisemään koko riitaa. Toiveajattelua kenties, mutta onpahan asia noussut nyt tietoisuuteeni.

Minä kun ärsyynnyn todella helposti asioista ja alan äksyilemään. Joskus mielen valtaa muuten vain ikävä tunne jostakin, mitä mieheni (Tai joku muu) on sanonut, vaikka asia ei olisi ollut edes mitenkään negatiivissävytteinen.  Jos vain joskus ehtisin tarttumaan itseäni niskasta kiinni, kun ärtymys alkaa valtaamaan mielen: Onko kyseessä nyt oikea ongelma, vai johtuuko tämä tunne vain siitä, etten ymmärrä jotakin asiaa tarpeeeksi syvästi, vaikka kuinka haluaisin. (Tai mahdollisesti, enkö tule ymmärretyksi oikein, mikä tunne on oma luku sinänsä)

Se mitä tämä ainaisen ymmärtämisen tarve aiheuttaa, on  harmaat hiukset ja kurttuinen otsa. Elämä voisi olla helpompaa jos aina ei tarvitsisi pohtia kaikkea niin kamalan syvästi. Omaa elämää on kuitenkin helpottanut se, että on myöntänyt itselleen olevansa tietynlainen, ja nyt vielä tämän ahaa- elämyksen jälkeen, että joskus asian ainoa todellinen ongelma on oma ymmärtämättömyyden tunne, tuli helpotusta lisää. Parempi hyväksyä itsensä oikkujensa kanssa, kuin tuntea syyllisyyttä siitä ja yrittää mukautua muiden mieleiseksi.

The Healing Oracle: Crystal Reading Cards

Nämä oraakkelikortit tilasin jonkin aikaa sitten Adlibriksesta. Pidimme taannoin illanistujaiset samanhenkisten ihmisten kanssa, jossa tutustuimme toinen toistemme kortteihin. Tämän jälkeen ryhdyin tutkimaan Adlibriksen valikoimaa, ja tilaukseen lähtikin samalla kerralla kolmet erilaiset kortit. Entuudestaan minulta löytyivät jo kahdet kortit. Korttivalikoimastani ja niiden käytöstä tulen kirjoittamaan toisella kertaa tarkemmin.

Kivistä ja kristalleista kiinnostunut kun olen, nämä Rachelle Charmanin kortit innostivat minua luonnollisesti paljonkin. Ainoaksi miinuspuoleksi on sanottava se, että opaskirja on englanninkielinen, eivätkä vieraat kielet ole parhaimpia vahvuuksiani, mutta ainakin toistaiseksi olen asian kanssa selvinnyt, ja saanut selkoa korteista riittävissä määrin. 

En ole vielä näillä korteilla tehnyt useamman kortin pöytiä, vaan olen nostanut eri tilanteisiin yksittäisiä kortteja. Voisi sanoa, että tutustuminen näihin kortteihin on vielä kesken, mutta kuitenkin jo hyvällä mallilla. 

Kun tulevaisuudessa toivottavasti pääsen tekemään kristallihoitajan töitä enemmänkin, haluaisin yhdistää näiden korttien hyödyn hoitoihin, mikäli se vain suinkin kulloisellekkin asiakkaalle sopii.

Kortteja pakassa on 56 erilaista, joista jokaisessa on eri kristallin/ kiven nimi, kuva ja sana, mihin kyseinen kortti liittyy. Opaskirjasta löytyy jokaisesta kortista oma selontekonsa. Kirjassa on mainittuna kristallin värivariaatiot, ja chakrat joihinka ne vaikuttavat.  Lisäksi on kirjoitettuna pieni osuus siitä, mihin kyseisen kristallin energiaa  voi käyttää hoitona. 

Tähän väliin haluan mainita, että itse en aina tukeudu pelkästään kirjoitettuun materiaaliin, kun puhutaan kristallien käyttötarkoituksista ja niiden voimista. Kirjoitettu aineisto voi antaa hyvää osviittaa ja toimia aapisena aloittaessa kristallien kanssa työskentelyä, mutta parhaimmat tulokset saa silloin, kun oman intuition avulla valitsee kristallit käyttötarkoituksiinsa. Eli, älä luota sokeasti vain kirjoitettuun sanaan, vaan kuuntele ensisijaisesti omaa sisäistä ääntäsi, ja tällöin asia hoituu tehokkaimmalla tavalla, myös tässäkin asiassa. Intuition voimaa ei todellakaan kannata väheksyä. 

Opaskirjasta löytyy edellämainittujen asioiden lisäksi myös lyhyesti listattuna, mitä se tarkoittaa, kun saat kyseisen kristallikortin. Lopuksi tulee vielä viesti Kristalli Devalta. Jouduin itse aloittamaan selvitystyön, mitä tarkoittaa Deva, sillä se oli minulle aivan uusi sana, kun sain nämä kortit käteeni. Niistä tuntuu olevan mahdotonta löytää tietoa suomeksi. Löysin kuitenkin englanninkielisen sivun, jossa kerrotaan, että Devoja voisi sanoa maanpallon enkeleiksi, ja heitä saatetaan kutsua "Muodon haltijoiksi", koska he ovat vastuussa muodon luomisesta. Lisäksi sain jotain sellaista irti tekstistä, että keijut, tontut, nymfit jne. lukeutuvat jonkin asteisiksi Devoiksi ilmeisesti myöskin? 

 Kuulosti minun korvaani hieman epämääräiseltä, mutta jos joku parempi kielissä oleva sattuu kiinnostumaan aiheesta, ja alkaa tutkimaan asiaa, olisi hienoa jos tulisit viisastuttamaan minuakin. Sivu jonka löysin, löytyy siis tästä linkistä. Voi tietenkin olla, että Deva- sanalle on jokin oma suomenkielinen vastineensa, josta en vain tiedä. Eiköhän tämäkin asia joskus selkiinny. 

Tässä kirjoittaessani, minulle tuli mieleen, että voisin nostaa kortin pakasta, kun kerran sen esiin kaivoin kuvien ottamista varten. Nostin kortin ajatuksella, että se kohdistuu jokaiselle joka sen sattuu tämän tekstin lopussa näkemään, ja juuri sillä kyseisellä hetkellä. Joten täältä pesee:

Ametisti / Meditaatio

Ametisti tasapainoittaa oikean- ja vasemmanpuoleisen aivolohkosi toimintaa, ja auttaa mieltäsi rentoutumaan. Ametisti on kaikenkaikkiaan hyvin hoitava ja suojeleva kivi kaikilla tasoilla. Se auttaa sinua voittamaan addiktioita, joilloin tietoisuutesi pääsee paranemaan ja pääset eroon vanhoista käytösmalleista. 

Ametisti auttaa sinua avaamaa psyykkisiä kykyjäsi, se auttaa sinua muistamaan paremmin unesi aamuisin ja lisäksi se auttaa ahdistukseen ja helpottaa stressiä.

 Nyt olisi hyvä hetki tarkastella omaa vointiasi. Oletko jatkuvasti kiireinen, stressaantunut tai onko mielesi mahdollisesti herkillä? Saatko nukutuksi? 

Olisiko hyvä hetki meditoida, tai jos meditointi on sinulle vierasta, niin voisitko ajatella kokeilevasi sitä? Meditointi ei ole vain suurien joogien harrastus, eikä se vaadi sen suurempia valmistautumisia tai riittejä. Meditaation tarkoituksena yksinkertaisuudessaan on tyhjentää mieli ja keskittyä nykyhetkeen, eikä siinä ole mitään uskonnollista, tai yliluonnollista hihhulointia, jos se puoli sinua arveluttaa.  

Meditointiin on monia tapoja. Helpoin keino on vain istua aloilleen, tai käydä pitkäkseen hetkeksi, aivan omissa oloissaan. Tämän jälkeen keskity vain hengittämiseesi. Kun ajatuksia yrittää työntyä mieleesi, älä tartu niihin, vaan jatka hengityksesi tarkkailua. Viisi minuuttiakin tekee jo ihmeitä, jos aikasi tuntuu olevan kortilla, mutta luonnollisesti vaikutus on tehokkaampi, mitä pidempään pystyt tätä tekemään. 

Kuulostaa helpolta eikö? Tiedän vain itsestäni sen, että aina se ei käytännössä ole niin yksinkertaista, miltä kuulostaa. Varsinkin alkuvaiheessa, oli todella vaikea saada pidettyä pakka kasassa, päässä kun pyöri ajatuksia valtoimenaan. Joten, jos ensimmäisellä kerralla, tai toisella, tai vaikka viidennellä kerralla tuntuu siltä, että ei tästä mitään tule, älä luovuta. Pikku hiljaa taito kehittyy ja alat saamaan meditoinnista enemmän irti. 

Tervehdys!

Olen jo pitkään suunnitellut aloittavani tämän sorttisen blogin pitoa, joka käsittelee yhtä elämäni oleellisinta osa-aluetta, nimittäin yliluonnollisuuksia, ja niitä sivuavia asioita. Paitsi, että en erityisemmin tykkää tuosta sanasta. Itsekin kyllä monesti turvaudun tuohon yliluonnollinen- sanaan, mutta jos tarkkoja ollaan, minun silmissäni ja mielessäni ei ole olemassa mitään yliluonnollista. Sen sijaan on asioita,  joita meidän tämän hetkinen tietoisuutemme ei pysty käsittelemää, eri aikoja, ulottuvuuksia ja värähtelytaajuuksia. Kuitenkin yleisesti ottaen, kanssaeläjien kanssa on paljon helpompi keskustella näistä itseä kiehtovista asioista, kun käyttää tuota termiä, jonka alle voi tunkea suuren määrän asiaa. 

Nyt kun mietin tässä kirjoittaessani, että miten toisin tiivistetysti esiin kaikki minua kiinnostavat asiat, tajuan, etten pysty luetteloimaan aiheita tältä istumalta. Niitä on niin paljon. Jos oikein pinnistän, pystyn heittämään tähän esimerkeiksi mm. unet, enteet, kivet ja kristallit, horoskoopit,  avaruus, aika ja siinä matkustaminen, kummittelu, henkinen hyvinvointi ja korkeampi tietoisuus... Näitähän riittää!

Tehdään kuitenkin heti alussa selväksi se, että tämä blogi sisältää asioita vain minun omasta henkilökohtaisesta näkövinkkelistäni. En ole edustamassa mitään tiettyä uskontokuntaa, en ole valaistunut guru, tai edes harhoissa elävä hullu. Enkä varsinkaan parempi ihminen, kuin kukaan toinenkaan. Tässä muutama stereotypia, joihin voi törmätä tällä saralla.

 Ei, minä olen aivan tavallinen Maija Meikäläinen, joka vain sattuu ajattelemaan asioita todella syvällisesti ja on kiinnostunut kaikesta tässä ajassa ja paikassa eläville epätyypillisestä.  Olen henkinen ihminen, mutta en kuitenkaan evankelis-luterilaisen kirkon mukaan uskonnollinen.

Niin, ja satun olemaan myös aurinkomerkiltäni Skorpioni. Jos yhtään olet vihkiytynyt horoskooppeihin, niin tiedät, että horoskooppimerkilleni on tyypillistä olla kiinnostunut elämän suurista salaisuuksista. Olen kaikinpuolin myös muutenkin tyypillinen Skorpioni (Ikävä kyllä), mutta näistä horoskooppiasioista tulen myöhemmin kirjoittamaan tarkemmin.

En halua pakkosyöttää kenellekkään omaa ajatusmaailmaani, vaikka kerronkin näkemyksistäni auliisti. En vaadi, tai oleta muiden olevan samaa mieltä asioista kanssani, koska edustan vain sitä totuutta, minkä itse näen ja koen.

 Manittakoon, että olen naimisissa miehen kanssa, joka pitää huolen, etten pääse leijumaan liian korkeisiin sfääreihin näiden ajatuksieni kanssa, sillä häntä skeptisempää ihmistä saakin hakea. Tasapainoitamme hyvin toisiamme, vaikka toisinaan tässä asiassa niin erilaiset ajatusmaailmat aiheuttavatkin pieniä yhteentörmäyksiä. 

En suorilta käsin niele kaikkia "yliluonnollisia" asioita, joita vastaan tulee. Pureskelen asioita aina jonkin aikaa, ennen kuin päätän syönkö sen, vai syljenkö pois. Pidän tietyllä tavalla järjen asioissa mukana, vaikka en kuitenkaan halua antaa egolle liikaa valtaa. Tässähän sitten tasapainottelen näiden asioiden kanssa!

Mitäpä vielä tähän ensimmäiseen tekstiin lisäisi...?

Voisin ainakin vielä selittää blogin nimen taustaa:

Olen koko ikäni ollut tavattoman kiinnostunut erilaisista kivistä, ja kun vastaani tuli kristallihoitajan kurssi (Valonpolku), halusin ehdottomasti suorittaa sen. Hyödynnänkin kristalleja ja kiviä monissa tilanteissa, esimerkiksi asioiden manifestoinnissa ja niin henkisen kuin fyysisenkin hyvinvoinnin parissa. Siitä tulee siis kristalli- sana. 

Entä sitten se kuja? Noh, olen juuri sitä ikäpolvea, jolle Harry Potterit ilmestyivät suotuisaan aikaan. Käytännössä lapsuuteni loppuvuodet ja teinivuoteni kuluivat Potterien parissa. Joten, kun blogin nimeä miettiessä mieleeni nousi Potterit, ja sitä kautta Viistokuja, tuntui kovin luontevalta yhdistää itselle kaksi kiintoisaa aihetta. Siitä tulee Kristallikuja. 

Kiitos kun piipahdit tutustumassa, toivottavasti tulet kurkistamaan blogiini vielä toisenkin kerran, sillä tämä oli vasta alkulämmittelyä!