Taannoin kirjoittelin tekstin, nimeltään vintit ja mökit, jolle tämä kirjoitus on eräänlainen jatko-osa. Kuten silloin jo kirjoitin, tuo äidinpuoleinen mummolani tuntuu vaivaavan minua todella paljon. Se jollakin tavalla kammottaa minua, mutta samalla myös kiehtoo valtavasti. Sääli, että tuo rakennus on nykyään uuden omistajan hallussa, joten en voi palata kyseiseen paikkaan enää tutkimaan paikkoja.
Aloitan nyt kertomalla ensiksi vaariini, eli äitini isään liittyvistä unista. Olin silloin seitsemäsluokkalainen, kun vaarini nukkui pois. Vaari oli ollut sairaana jo hetken aikaa, joten kuolema oli odotettavissa, mutta koska siihen mennessä minulta ei ollut vielä yksikään läheinen ihminen kuollut, se oli erityisen kova paikka minulle. Olin pikkutytöstä asti pelännyt suunnattomasti läheisteni, toisin sanottuna, lapsen silmin isovanhempien kuolemaa. Mielessäkään ei tuolloin käynyt, että joku muu voisi kuolla ennen isovanhempia. Minut kasvatettiin lapsena siihen turvaan, että kun kuolema koittaa, noustaan taivaaseen, eikä kaikki lopu siihen. Sitten kuitenkin se päivä tuli ja kaikki tuntui niin lopulliselta.
Heti seuraavana yönä näin unta, että olin autokolarissa lähellä lapsuudenkotiani, jossa silloin asuin, ja vaarini pelasti siinä unessa minut autosta pois ja sanoi olevansa aina lähelläni. Tosi kliseinen uni, tiedän, mutta se oli todella lohdullinen minulle silloin. Vaari tuli vielä moikkaamaan. Se helpotti sitä lopullisuuden tunnetta todella paljon ja antoi todisteen minulle siitä, ettei kaikki pääty kuolemaan. Tämä oli tärkeää myös tulevaisuuteni kannalta, sillä vaarini jälkeen menetin useamman läheiseni suhteellisen lyhyessä ajassa, ja sain näissäkin tilanteissa lohtua siitä, kun vaalin tuota ajatusta, että kaikki ei pääty kuolemaan.
Meillä oli lapsuudenkodissani useampia makuuhuoneita, ja silloin tällöin saatoin mennä meidän työhuoneeseemme sohvalle nukkumaan, sillä nukkuminen on ollut minulle koko ikäni ongelmallista, ja aina tuollaiset pienet vaihtelut ovat helpottaneet nukahtamisongelmia. Vaarin kuoleman jälkeen huomasin, että aina nukkuessani tuossa työhuoneessa, näin unta vaarista. Ne eivät olleet painajaisia, mutta ahdistuin niistä kuitenkin jollakin tavalla siksi, että ne olivat toistuvia. Lopulta sitten lakkasin nukkumasta siinä huoneessa.
Näiden tapahtumien jälkeen koitti se tietty mummolareissu, josta kirjoitin tuolla aiemmin linkkaamassani kirjoituksessa. Eli seurasi se pitkä ajanjakso, jolloin näin näitä mökkiunia. Niiden tauottua ja nyt uudelleen alettua, olen huomannut näkeväni myös muunlaisia unia tuolta äidinpuoleisesta mummolasta, ei pelkästään niitä unia missä vintillä väijyy jokin näkymätön ja paha asia.
Olen useamman kerran nähnyt unta tuon talon kellarista, joka ei ollut mikään rakennettu kellari, vaan talon perustuksissa sijainnut tyhjä tila, johon pääsi ulkokautta. Siellä säilytettiin kaikkea ylimääräistä romua, vanhoja lautoja sun muuta. Näissä kellariunissa ei ole ollut mitään pelottavaa, vaan pikemminkin olen innokkaasti yrittänyt saada jotakin asiaa selville. Parissa unessa löysin kellarista vanhoja sanomalehtiä ja toisella kerralla, lehtien lisäksi löysin myös punasavisen ruukun.
Muistan nähneeni näissä unissa vuosilukuja sanomalehdissä, ja jotakin kirjoitusta ruukussa, mutta en vain kuollaksenikaan muista mitä ne luvut ja tekstit olivat. Voi että minua suututtaa, kun en silloin heti herätessäni kirjoittanut niitä mihinkään ylös. Toisessa näistä sanomalehtiunista näin myös oman äitini lapsena, en tosin ole ihan varma, kuinka realistinen kuva se oli äidistäni, mutta sellaisena pienenä tyttönä minä hänet unessa näin.
Monesti olen myös näissä mummolaunissani etsinyt joitakin kadonneita tavaroita pihamaalla sijainneesta liiteri-ladosta, tai vintiltä, mutta tällöin ei ole ollut kyse painajaisista. Se näkymätön ja pelottava asia ei ole ollut näissä unissa mukana.
Nyt viimeisin uni, minkä muistan erityisen selvästi, oli sellainen, jossa kiipesin vintin rappusia pitkin ylös niin, että pääni ylsi juuri ja juuri vintin lattian tasolle, Huomasin valkoisia, isoja kirjekuoria vintin lattialla, ja näin, että niihin oli kirjoitettu minun nimeni, koko nimeni, toista etunimeäni myöten. Siinä unessa tiesin, että talo kuului jo uusille omistajille, ja pohdinkin, että saanko avata nuo kuoret, koska talo on heidän, mutta minun nimeni niissä oli. En ole varma sainko avattua kuoria, vai en, sillä en muista niiden sisältöä laisinkaan, mutta vuosiluku 1914 jäi minulle tästä unesta mieleen. En tiedä löysinkö tuon luvun kirjekuoresta, vai mistä se uneeni ilmestyi, mutta vain se jäi mieleen. Ja voitteko taas uskoa, kuinka minua harmittaa, etten saanut niitä kirjekuoria auki, tai ainakaan muista niiden sisältöä. Tuntuu siltä, kuin olisin melkein saanut mieltäni kiusanneista asioista selkoa, mutta vastaukset ikään kuin vietiin kädestä.
Tuntuu, että nämä unet menevät jotenkin koko ajan selkeämmiksi, ja tuntuu, että olen koko ajan askeleen lähempänä "suurien salaisuuksien paljastumista". Okei, tuo kuulosti jo liioitellulta, mutta mieltäni kaihertaa tämä suuresti. Enkä voi edes kysyä keneltäkään enää näistä asioista. Mummuni ja vaarini ovat kuolleet, samaten äitini, joten vastauksia on turha etsiä heidän suunnastaan enään.
Vastauksien saamista voisi tietenkin jo helpottaa sekin, että tietäisin asian, johon haluan vastauksia. Kuulostaa todella epämääräiseltä, mutta tästä äitini puoleisesta mummolasta, joka ei ole enään edes sukumme hallussa, on vain muodostunut jokin todella outo asia pääni sisällä. Kerta kaikkiaan häiritsevää! Tarkempia unia odotellessa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti