Mindfulnessia ja rentoutumista

Olin ystäväni kanssa Tuija Orelman Mindfulness- ja rentoutusillassa. Eikä tämänkaltainen rauhoittautumishetki olisi voinut parempaan väliin tulla. Tämä viikko on työpaikallani vuoden kiireisin, ja sen huomaa kyllä niin fyysisenä, kuin henkisenäkin väsymyksenä. Työni luonne on sellainen, että kiirettä pitää normaalistikin, joten tämä viikko on suoraan sanottuna aivan hullu. Tämä rentoutushetki oli pelastus keskelle tätä mieletöntä viikkoa. 

Se, mikä tästä tekee mielenkiintoista on se, etten alkujani ollut suunnitellut meneväni kyseiseen iltaan. Tai olin kai siinä määrin haaveillut, että olin jossakin vaiheessa klikannut Facebookissa olevani kiinnostunut tapahtumasta. Niinpä sitten Facebookkini hätyytteli minua alkuviikosta, että tapahtuma johon osallistun, olisi myöhemmin tällä viikolla. 

Ensimmäiseksi olin vain, että mitä ihmettä, enhän minä tietääkseni ole mihinkään luvannut osallistua ja avasin hämmästellen tapahtuman. En edes muistanut, enkä muista edelleenkään klikanneeni itseäni tapahtuman sivulle, mutta niin vain olin onneksi tehnyt, sillä innostuin nyt asiasta niin paljon, että ehdotin osallistumista ystävälleni. Olen tavattoman huono lähtemään mihinkään yksin. Tarvitsen aina jonkun kanssani kokeilemaan uusia asioita. Ei sillä, että voisin todellakaan itseäni ujoksi ja araksi sanoa, mutta jokin kynnys yksin menemisiin minulla on.

Saimme pienien vaikeuksien jälkeen itsemme ilmoitettua iltaan ja niimpä pääsimme sitten lopulta rentoutumaan, yhdessä muutamien muiden henkilöiden kanssa.

Rentoutussessiossa saimme kokeilla ohjatusti useampia eri rentoutumistapoja, joista yhteen liittyi tapaaminen 10 vuotta vanhemman minän kanssa. Tähän ei käytännössä liittynyt mitään yliluonnollista, mutta tottakai omassa mielessäni se kääntyi sellaiseksi "kurkistus tulevaisuuteen" asiaksi.

Vaikka ohjaaja kuvailikin, että 10 vuotta vanhempi minä ilmestyy hyvinvoivana eteeni, näin silti vanhemman minäni väsyneenä ja ei niin hyvinvoivana. Ensimmäisenä tuli mieleen, että todella kiva, tulenkohan sairastumaan vakavasti, eikä tätä tunnetta poistanut se seikka, että huomasin olevani sairaalatamineissa. Vaaleanvihreässä asussa ja vaaleanpunainen aamutakki päällä. Sitten kuitenkin vanhempi minäni kaivoi jostakin vaatteidensa alta poikavauvan, ja tajusin, että minähän olin juuri synnyttänyt, ja sen vuoksi olin niin nuutunut. 

Emme ole mieheni kanssa viel siinä elämänvaiheessa, että lapset olisivat ajankohtaisia, mutta kummallakin on se näkemys, että muutaman vuoden päästä sellainen olisi mahdollista. Eihän sekään toki ole varmaa, siunaantuuko lapsia siltikään, mutta tämänlaisia ajatuksia meillä on. Eli, toisin sanottuna, tämä lapsiasia ei ole pyörinyt mielessä.

Joka tapauksessa, kotiin päästyäni avasin jälleen Facebookin, ja huomasin sukulaiseni laittaneen viestiä, että hän oli nähnyt edellisenä yönä unta, jossa olin ollut suuren raskausmahani kanssa. Kyllähän tuo vähän hämmensi, että miten taas osuikin yhtäkkiä tämänkaltaiset tapahtumat samalle päivälle. Jotakin minulle varmaan haluttiin viestittää tuolta jostakin, mutta ihan täysin asia ei vielä ole päässäni auennut.

Toki itselläni tuli mieleen, josko sukulaiseni uni liittyisi tähän siirtymävaiheeseen, jossa tällä hetkellä elän. Ajatukset ja ideat ovat kypsyneet mielessäni, ja olen ehkä kohtapuoliin valmis "synnyttämään" ne asiat todeksi. Tämänlainen ajatus minulle tästä sukulaiseni unesta tuli. Unissa on aina minun silmissäni jonkinlaista symboliikkaa, joko enteitä tulevasta, tai sitten viestejä alitajunnasta, joka tuntee mielemme ja vointimme paremmin, kuin mitä tietoinen minämme.

Joka tapauksessa, mielenkiintoinen yhteensattuma näiden asioiden tiimoilta. Siltikään minkäänlainen "vauvakuume" ei minuun tästä iskenyt, ehkä ennemmin vahvistui ajatus siitä, että lapset ovat myöhemmin sitten ajankohtainen asia.

Nyt näiden pienien juttujen jälkeen tulin taas todella iloiseksi siitä, että ryhdyin pitämään tätä blogia! Nyt kun tapahtui jotakin normaalista tajunnanvirrasta ja arjesta erottuvaa, oli todella kiva tulla kirjoittamaan tänne asiasta, ainakin itselle muistiin, jotta voi sitten joskus myöhemmin katsella, että tuollaistako silloin tapahtuikin.